TeekSun edustus vuoden 2024 opiskelijoiden PM-kilpailuihin lähti perjantaina Helsingistä lähes kokonaan TeekSun käyttöön varatulla junalla kohti Joensuuta.
Viikonlopun kilpailut alkoivat perjantaina yösprintillä, jossa miesten sarjassa KeparDI otti murskaavan viitoisvoiton. TeekSulaisista lähimmäs kärkeä pääsi Eero (9.), joka jäi niukasti ulos voittokamppailusta. Naisten sarjassa kymppisakkiin pääsivät Sanni (6.), Aino (9.) ja Venla (10.).
Hyvin nukutun yön jälkeen startattiin virkeinä pitkälle matkalle Lykynlammen vaativaan kangasmaastoon. Lähtöviivalle selvisivät lähes kaikki TeekSulaiset ja keskusrastilla tarjotun paikallisen urheilujuoman voimin selvisivät kaikki myös maaliin. Naisten sarjassa kymppisakkiin ylsivät jälleen Venla (4.), Aino (8.) ja Sanni (9.). Miesten kisassa KeparDI osoitti jälleen valtaisaa ylivoimaa, mutta kärkikymmenikköön kiilasivat kuitenkin Eero (10.) ja jäätävällä kirivoitolla Oskari S (6.).
Lauantai huipentui illan bankettiin, jossa palkittiin parhaat ja kisoihin osallistuneet seurat pitivät lyhyet esitykset. TeekSu esitti noin vartti ennen tilaisuuden alkua sanoittamansa kappaleen Smökkitie (laulun sanat ohessa). Esitys onnistui hyvin ja yleisö kyynelehti hillittömästi koskettavan kappaleen jälkeen.

Banketin jatkoilla oli esiintymässä yleisön villinnyt Jukka-Poika ja Brädi, jonka kanssa TeekSun innoikkaimmat fanit saivat myös himoitun yhteiskuvan

Banketti huipentui odotettuun KeparDI – TeekSu painiotteluun, jossa TeekSu sai tilaisuuden paikata hieman heikompaa kisamenestystä ja toisaalta murtaa KeparDIn viikonlopun ylivoiman. TeekSu sai lopulta ottelusta tyrmäysvoiton ensimmäisessä erässä ja näin varmisti asemansa Suomen ja Pohjoismaiden johtavana opiskelijasuunnistusseurana.

Sunnuntaina kisattiin vielä sprinttiviestissä, johon TeekSu lähti miesten sarjassa (viime vuoden lopputulosten perusteella) hallitsevana Pohjoismaiden mestarina. Virallisia tuloksia ei tältä vuodelta ole nähtävillä, mutta KeparDI tuli ensimmäisenä maaliin edeltävän yön tappiosta sisuuntuneena. Naisten viestin voitti OL-UT. TeekSun joukkueetkin suoriutuivat hyvin.
Kisojen jälkeen lähdettiin pitkälle kotimatkalle jälleen junalla. Paluumatkalla ravintolavaunussa juotiin kuitenkin lähinnä vain kahvia.
Iso kiitos Noljakan Nillittäjille upeasti järjestetyistä kisoista!
-Herra A
Vastaa