Vuoden 2024 pikkujoulut pidettiin perinteisesti itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Gorsulla. Pikkujoulut alkoivat uuden puheenjohtajan ratamestaroimalla suunnistuksella, johon osallistui lähemmäs 30 teeksulaista.


Radat osoittautuivat haasteellisiksi ja aikaa vietettiin radoilla reilusta tunnista lähes kahteen tuntiin. Suunnistukseen tarjottiin tänä vuonna joulukalenterisuunnistus, jossa rata koostuu 24 luukusta, joista edetään seuraavaan, kun kaikissa edellisen luukun rasteilla on käyty. Lisää hajontaa ja aivopähkinää suunnistajille lisättiin FREE-luukuilla, joissa rastit sai kiertää haluamassaan järjestyksessä. Liiteaineistona lähdössä jaettiin Otaniemen sekä Lehtisaaren kartat, joista luonnollisesti oli poistettu luukkua vastaavat alueet.

Naisten sarjan voitti Pauliina ja miesten sarjan voitti Mikko. Väistyvällä puheenjohtajalla oli lähellä elämänsä ensimmäinen TeekSu-cupin osakilpailu voitto, mikä olisi tehnyt Juhon viikosta täydellisyyttä hipovan edellisenä päivänä suoritetun A Jokkerin jälkeen. Unelmat kuitenkin murskaantuivat maaliin tulon jälkeen kahden hylsyn myötä. Ehkä kuitenkin hyvä, että kaikki uran suurimmat hetket eivät osu peräkkäisille päiville ja nälkä harjoitteluun säilyy.
Suunnistuksen jälkeen pidettiin palkintojen jako tilaisuus, jossa palkittiin vuoden aikana ansioituneita teeksulaisia. Uutena jaettavana palkintona otettiin BetonMaster, joka myönnetään vuoden aikana parhaan/yhteiskunnallisesti merkittävimmän/seksikkäimmän/sykähdyttävimmän suunnistuksen SM-kilpailun B-finaalissa juostun suorituksen perusteella. Tänä vuonna palkinto myönnettiin nuoremmalle OP:lle SM-yön betonivoitosta, jonka oli ennustanut jo ennen karsintaa. Uusi kiertopalkinto on Trondheimin 2023 NSM:stä työmaalta varastettu lakana.

Palkintojenjaon jälkeen saunottiin ja syötiin jouluruokia. Tänä vuonna ei ollut kinkkua, koska allekirjoittanut ei ehtinyt ostamaan ja kukaan muukaan ei ostanut. Sori siitä. Ensi vuonna voidaan ostaa vaikka kaksi kinkkua hyvitykseksi kinkunnälkäisimmille.
Perinteinen Päälafkajuoksu juostiin tänä vuonna juuri ennen Teekkarihymniä. Tänä vuonna naisten sarjan voitti Pauliina, joka otti näin pikkujouluista tuplavoiton. Miesten sarjan voitti kovalla ajalla Mikael. Päälafkajuoksusta on kuvia, mutta ei taida tulla nettisivuille.
Baariletkaan lähdettiin, mutta baariin asti ei selvitty. Käännyttiin ovella.
Ensi vuonna ensimmäinen saunailta on 23.1. Ossinsaunalla, ilmoittautuminen on auki, mutta ratamestari vielä puuttuu. Jokkeri vuorot siirtyvät tiistai illoille ja alkavat ensi vuonna jo 20:00, joten A-jokkerin suorittamista ei jatkossa tarvitse jatkaa ulkona. Säbävuorot pysyvät ennallaan.
2025 PJ toivottaa kaikille hyvää joulua sekä railakasta vuoden vaihdetta!
Vastaa